Rouva A:n rahamatka osa 2/3 – omakotitalo, remontit ja perhe

Edellisessä osassa kerroin kuinka epävarmuus opetti kerryttämään puskurirahaston. Vuosina 2010-2021 oppejani säästäväisyydestä tarvittiin ja puskurirahasto osoittautui moneen otteeseen todella arvokkaaksi. Nämä taidot mahdollistivat suurten remonttien toteuttamisen ilman velkarahaa ja saimme perheen, jonka olemme aina halunneet.

Tämän ajanjakson alussa tuloni vaihtelivat todella suuresti. Tulojen vaihtelu johtui vanhempainvapaista ja ajoittaisista työttömyyskausista. Saimme ihanat lapset v. 2013 ja v. 2016 jolloin sain vanhempainpäivärahaa ja työttömänä ollessa sain ansiopäivärahaa. Vuosina 2010-2016 ansiotuloni olivat enimmillään 24 733€ ja vähimmillään 130€. Minulle on ollut aina tärkeää, että menot maksetaan tasapuolisesti 50-50 suhteessa, joten jouduin välillä turvautumaan puskurirahastooni mutta tähänhän se oli tarkoitettukin.

Vaikka tulot heittelivät, osasimme pitää menomme kurissa ja vuosien saatossa olemmekin pystyneet rahoittamaan lukuisia projekteja ilman velkarahaa. Isompia remontteja/projekteja ovat olleet maalämpöön vaihtaminen, keittiöremontti, terassilasitus, makuuhuoneiden ikkunoiden uusiminen sekä pihasaunan rakentaminen. Lisäksi olemme tehneet lukuisia muita pienempiä parannuksia. Olen erittäin ylpeä, että olemme saaneet kaikki nämä toteutettua säästöillä, eikä mihinkään ole tarvinnut ottaa lainaa.

Vuoden 2017 huhtikuussa aloitin työni nykyisellä työnantajalla. Se toi tuloihini kovasti kaivattua vakautta. Tuloni vaihtelivat edelleen jonkin verran riippuen siitä paljonko jaksoin tehdä ylitöitä ja olin myös 80% työajalla kun lapsemme aloittivat koulun. Tuloni vaihtelivat 26 000€ – 32 000€ välillä ja nettotuloni olivat karkeasti 1600€ – 1800€. Opin pärjäämään tällä summalla ja saamaan myös rahaa säästöön.

Seuraava suuri muutos tapahtuikin vuoden 2021 loppupuolella mutta siitä lisää seuraavassa, viimeisessä osassa.


Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *